Mika Kamensky syntyi 23.2.1947 Kaipiaisissa, Sippolassa (nyk. Kouvola) taiteilijaperheen kolmantena lapsena. Kreivi Antti Kamensky (k. 1980) oli oopperalaulaja ja musiikinopettaja ja kreivitär Galine Kamensky (k. 1957) tanssija ja balettikoulun pitäjä.
Mika Kamensky kävi kansakoulun Kaipiaisissa ja oppikoulun Lappeenrannassa. Päästyään ylioppilaaksi Lauritsalan Yhteiskoulusta 1966 hän siirtyi syksyllä 1966 opiskelemaan Turun Kauppakorkeakoulussa ja valmistui ekonomiksi 1969. Avioiduttuaan 1.6.1969 Päivi Anneli Sääksjärven kanssa muuttivat he kesäksi Yhdysvaltoihin Wisconsinin Green Bayhin, jossa Mika oli AIESEC-työharjoittelijana menestyksekkäässä metsäteollisuuden perheyrityksessä Green Bay Packaging Inc.
Käytyään armeijan 1969-70 Salpausselän ilmatorjuntapatteristossa Kouvolassa,
Hyrylässä ja Haminassa Mika aloitti työuransa syyskuussa 1970 Taloustieto ry:ssä yritystalouden ja liiketoiminnan valmennuskonsulttina. Vuosina 1970-72 hän suoritti työn ohella kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon. Lapset Henri Mikael Grigori ja Henna Maria Emilia syntyivät vuosina 1970 ja 1972.
Isän innoittamana urheiluharrastus tarttui pikkupojasta lähtien ja harrastuspiiriin on kuulunut lukematon määrä eri urheilulajeja. Kilpailutasoisina lajeina ovat olleet hiihto, yleisurheilu, erityisesti seiväshyppy, jalkapallo, koripallo ja jääkiekko.
Vaimoni Päivi Kamenskyn (hum.kand., HSO) intohimoinen kulttuuriharrastus (klassinen musiikki, tanssi, kuvataiteet, kaunokirjallisuus) on avartanut harrastuspiiriäni varttuneemmalla iällä. Erityisesti oopperan ”löytäminen” on ilahduttanut johtuen isäni ammatista.
Lasten ollessa kouluikäisiä yhteiseksi harrastukseksi nousi laskettelu. Hienoja muistoja kertyi Itävallasta, Ranskasta, Sveitsistä, Italiasta, Ruotsista ja USA:sta.
Lasten lennettyä pesästä nousi 1990-luvun alkuvuosilta lähtien golf merkittäväksi yhteiseksi harrastukseksi Päivin kanssa. Lukemattomat golfmatkat Eurooppaan, USA:han ja Afrikkaan ovat tuoneet ikimuistoisia elämyksiä ja hienoja uusia ystäviä.
Vapaa-ajan vietosta ei voi myöskään ohittaa mökkeilyä. Kesälahden huvila, ”Nallennokka”, on ollut yli 40 vuotta tärkeä vapaa-ajan paikka lapsineen, lapsenlapsineen, ystävineen ja sukulaisineen. Kalastaminen, pihaleikit, kukat, marjastus, sienestys, saunominen ja uiminen sekä laituri- ja terassi-illalliset ovat rikastuttaneet elämää valtavasti.
© 2023 - Mika Kamensky - 050-313 0385 - mika@kamensky.fi