Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Lopuksi nöyrät kiitokset kaikesta kaikille 

 

Ihmisen kohtalo muodostuu kolmesta päätekijästä: fyysinen, henkinen ja sosiaalinen perimä, omat toimenpiteet ja sattumat.

Kaikista kolmesta päätekijästä löytyy useita asioita sille, että ”kohtalokseni” muodostui toimia liikkeenjohdon konsulttina – valtaosa ajasta strategiakonsulttina – viisikymmentä vuotta.

En soimaa kohtaloani, sillä kuljettu matka on ollut upea. Työ on sisältänyt kaikkia niitä elementtejä, mistä hyvä ja mielenkiintoinen työura muodostuu: monipuolisia ja vaativia asioita, arvostusta, merkityksellisyyttä, kansainvälisyyttä ja matkustamista, hyvä taloudellinen korvaus, valtavasti mielenkiintoisia ihmiskontakteja, elinikäisiä ystävyyksiä sekä jatkuvaa kehittämistä ja kehittymistä. Yrittäjyyteen pohjautuva työura ei ole oikeastaan ollut työtä vaan elämäntapa.

Merkityksellisyyden, onnellisuuden ja jatkuvan oppimisen lähteistä merkittävin on kuitenkin ollut asiakkaat. Tuhansien asiakkaiden joukossa on ollut valtava määrä upeita ammattilaisia ja hienoja ihmisiä ja persoonallisuuksia. Monet vuosia ja vuosikymmeniä kestäneet asiakassuhteet ovat luonnollisesti nostaneet osan asiakkaista muita keskeisempään asemaan. Heitäkin on kuitenkin niin paljon, että olisi muita kohtaan väärin nostaa tiettyjä henkilöitä esiin. Niinpä esitän mitä lämpimimmät ja nöyrimmät kiitokset kaikille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni. Ilman teitä tästä matkasta ei olisi tullut näin hienoa.

Oman erityiskiitoksen haluan lausua perheyhtiömme toiselle osakkaalle, vaimolleni Päiville. Kiitos Päivi, ilman sinun taustatukeasi ja suunnatonta – usein hyvin epäitsekästä – työpanostasi tällainen yrittäjyysmatka ei olisi ollut mahdollinen.